tiistai 17. joulukuuta 2019

Tule joulu kultainen


Aloin toivottamaan sinulle oikein mukavaa joulua. Minulla on joulun virittäytyminen meneillään. Odottelen koska joulutunnelma iskee pikkunalllen sydämeen. Radiossa laulettiin "sydämeeni joulun teen" ja siellä se pamppailee, sillä joulu on jo niin lähellä.

Oikein ihanaa joulua ja tulevaa vuotta 2020!













keskiviikko 20. marraskuuta 2019

LIISAN LIUKKAAT JA KAISAN KALJAMAT


Ulkona oli pimeää ja liukasta, vettä tihkutti. Ennen vanhaan sanottiin "Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat". Tätä se tarkoitti. Nyt heijastin heilumaan!

Tänään on LAPSEN OIKEUKSIEN PÄIVÄ, kaikilla lapsilla on oikeus olla oma itsensä, jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Meidän kirjasto viettää päivää sadun merkeissä, sillä suuri lapsiryhmä tulee kuuntelemaan satua Karhu ja Kettu matkalla pohjoiseen. Kirjassa on paljon talveen liittyviä harrastuksia, ainakin pilkkimistä ja jääkiekkoa. Lue sinäkin, kirjan on kirjoittanut Ulla Sainio.

Viikko on ollut kiireinen! Lastenkuvakirjahyllyt on vaihdettu uusiin. Tiedäthän, että kirjastossa on kaikella oma tarkka paikkansa. Laitan sinulle kuvan.






Kirjaston JOULUNAVAUS on lauantaina 30.11. klo 12 - 15. Meillä on mm. Jouluinen
nukketeatteri täynnä yllätyksiä. Einari-tonttu on paikalla tänäkin vuonna, hänen vakoilupisteensä on
kaikille avoinna. Joulumuori on Einarin mukana ja jakaa karkkia ja piparkakkuja. Kirjastossa voit myös käydä tekemässä omat joulukorttisi. Tervetuloa!

maanantai 7. lokakuuta 2019

Hei, hei heijastin heilumaan!

On se aika vuodesta, että perinteiset syysmarkkinat ovat jälleen Torniossa. Niin kauan kuin muistan ovat markkinat olleet lokakuun ensimäisellä kokanaisella viikolla, alkaneet torstaina ja loppuneet lauantaina. Nyt taidan leikkiä meteorologia eli ilmatieteilijää ja ennustan markkinasäätä. Sääkartalla näkyy suuri aurinko, eikä pilven häivääkään. Hmm, tavallinen markkinasää on ollut kyllä täynnä räntää ja tuulta.

Markkinoista innostuneena lainasin Astrid Lindgrenin vanhan sadun Itaran isännän markkinamatka.
Lue sinäkin!

Olet varmasti huomannut, kuinka pimeys ihan syö valon (onpa hassusti sanottu). Muistathan pimeällä liikkuessasi laittaa heijastimia ja tarkistaa pyörän valot. Meidän eräällä kirjastotädillä oli lamppu mennyt rikki. Ei hätää, kekseliäästi hän laittoi pyörän koriin patterilla toimivat jouluvalot.  Hassua mutta hauskaa!

Nautitaan syksystä!

tiistai 10. syyskuuta 2019

"Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun"

Elsa ja Lauri riehuvat kirja menossa muovitukseen
Syksyssä on parasta uudet kirjat, niitä on  tullut paljon. Kirjakärryt ovat täynnä  kaiken värisiä ja aiheisia kirjoja, lähetyslistoja on työpöydät notkollaan.Onneksi Peppi on kaverina purkanut ruuhkaa. Meillä on ollut hauskaa!
Samalla tässä kerron kuinka aineistot päätyvät asiakkaille lainattavaksi. Ensin tilataan ja kun toimitus tulee, kirjat ja muu aineisto (vaikkapa pelit, ääinikirjat ja elokuvat) laitetaan lainauskuntoon eli oman kirjaston tarrat ja muovitus. Sitten vain uutushyllyyn odottamaan vaikka sinua.
Valmista tuli!

Mukavaa syksyä!

Tunteiden käsittelyä ja askartelua



tiistai 13. elokuuta 2019

LITIMÄRKÄ LAUANTAI

UUPS, eihän nyt ole lauantai! Palasin lomalta, silloin ei tarvinnut välittää viikonpäivistä eikä kellonajoista. Yöuintia ja lätynpaistoa silloin,  kun huvitti. Olipa lätyt kerrassaan hyviä mansikoitten kanssa. Keitin kellarin hyllyihin monta purkkia mansikkahilloa talven varalle ja sain paikalliselta mehiläishoitajalta tuoretta hunajaa. Nam ja maiskis!

Eilinen sadesää innosti minua tutustumaan sääkirjoihin. Löysin kirjaston hyllystä kirjan Mistä sade tulee? Kirjassa oli hauskoja luukkuja ja kiinnostavia kysymyksiä. Esimerkiksi miksi salama välähtää ja ukkonen jyrisee? JYRYN JYRYN! Sade ei haitannut ollenkaan, päivä oli erinomainen.

Koulut ja päiväkodit ovat alkaneet ja samalla syyskausi kirjastossa. LUKUKOIRAT alkavat vierailemaan 3.9. alkaen.  Voit varata ajan kirjaston Varaamosta tai soittamalla meille. Nyt puen päälle sadetakin ja lähden ulos. Tule sinäkin!



Litsis lätsis terveisin PYÖRYKKÄ

tiistai 11. kesäkuuta 2019

"Heilu, keinuni korkealle, nythän on juhannusilta"

Hups heijaa, kesä pääsi yllättämään jälleen. Kaikki on vihreää ja tuomet ovat kukassa. Juhannus, keskikesän juhla on ihan lähellä. Kesällä tehdään paljon remontteja, niin myös täällä Rajakartanossa, kattoa korjataan. Minäkin olin apuna mutta katolle en uskaltanut mennä. Pitää olla ammattilainen, että saa kiivetä katolle. Turvallisuus ennen kaikkea!

Lukukoirat ovat lomalla mutta voit lainata lukulemmikin kirjastosta, jolle voit lukea ääneen.
Kesällä tarkenee lukea ulkonakin, vaikka riippukeinussa. Me täällä kirjastossa alamme pian kesälomalle, vuorotellen tietenkin. Kesäaukioloajat näät kirjaston sivulta.

Oikein lämmintä ja aurinkoista kesää kaikille. Nähdään kesätapahtumissa!





torstai 16. toukokuuta 2019

"Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu"

Löysin ihanan kevät laulun "Anttilan keväthuumaus" musiikkiosaston hyllyn kätköistä. Sen on säveltänyt Evert Taube ja suomentanut Palle.
Sitä olen aamun rallatellut haravoidessani ja  miettinyt, mitä viljelyksiä laittaisin tänä vuonna kasvamaan.
Onneksi puutarhakirjoja oli vielä paikkalla, sain minäkin lainattua.

Ajatella, että joutsenet osaavat tulla keväällä aina samalle paikalle pesimään Tornion Kaupunginlahdelle.  Miten ne voivat muistaa? Tiedätkö sinä?

Kevät on puuhakasta aikaa. Ikkunat on pestävä, verhot vaihtuvat kesäisiksi ja pihakalusteet on  maalattava talven jäljiltä. Minulla on tosi paljon tekemistä.

Iloista kevättä!




tiistai 5. maaliskuuta 2019

Liukasta laskiaista

"Istuu kelkkaan pikkuinen, käsissä vantut villaiset. Lähtee vauhtiin vinhaiseen, mäenlaskuun iloiseen" (Annu Valo). Laskiainen on juuri nyt, tänään. Laskiaispullat ja lämmin kaakao masussa lähden pyllymäkeen. Tule sinäkin!


Aiheesen sopiva näyttely löytyi ihan naapurista, Tornionlaakson maakuntamuseosta. Siellä on  näyttely nimeltään Jaksaa! Jaksaa! Kämpä! Kämpä! 6.2.  -  21.4.2019. Käy tutustumassa, minäkin kävin. Laitan sinulle kuvia.








keskiviikko 13. helmikuuta 2019

"Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää"

Aamulla kirjaston portaita lakaistessani muistin, että lastenosaston kaapissa on ihan oikea ukulele. Se on jokaisen lainattavissa. Sinun ja minun.  Soitonopas tulee mukaan, siitä sinun on helppo opetella soittamaan. Myös netistä löytyy ukulelekouluja. Olen valtavan innostunut! Ajattelin opetella soittamaan oman lempilauluni, joka on nimeltään "Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää." Olkoon se ystävänpäivälauluni Sinulle. Hyvää Ystävänpäivää!



maanantai 21. tammikuuta 2019

"Koska luistellaan ihan muuten vaan, kun maassa on lunta ja pakkasta"

Oletkos kuullut, että kuu muuttui aamulla punaiseksi, koska oli kuunpimennys. Nyt kuu on ihan tavallinen. Pukeuduin lämpimästi, koska pakkasta oli -28. Innostuin kuunpimennyksestä niin, että etsin kirjastosta kirjoja ja löysinkin. Opin kirjoista, että kuulla on eri vaiheet, on uusikuu, kasvava puolikuu, täysikuu ja vähenevä puolikuu. Taidan hankkia kaukoputken!

Talvisia viikkoja riittää pitkälle eteenpäin. Voi luistella, hiihtää, lasketella ja tehdä vaikka lumiukkoja. Siitäpä tulikin mieleen, kirjastossa lastenosastolla on vitriinissä lumiukkoja, käy katsomassa. Pitkät viikot eivät minua haittaa, on mukava rauhoittua ja vain olla.

Hyviä härkäviikkoja! Härkäviikot tarkoittaa, että joulun jälkeen alkaa arkiset aherrukset.
Kultainen lastenlaulukirja