"Maanantaina mamma meni mansikoita ostamaan." Minä en mene maanantaina mansikoita ostamaan, vaan käyn uimahallissa Pepin kanssa. "Tiistaina toi talitintti teetä teidän naapuriin," mutta minä menin sählyyn. "Keskiviikon keskipäivä kesäkuussa kukoistaa," minä menin mustikkaan. "Torstaina soi torvisoitto," minulla piano. "Perjantaina pikkulintu meni piiloon pensaaseen,"minähän osallistuin näytelmäkerhoon." Lauantaina lounasaikaan leijonia laulattaa," minuapa laiskottaa! "Sunnuntaina suukon antaa susiäiti lapsilleen," meidän äiti sanoi, ei yhtään harrastusta ensiviikolle ja antoi suukon karhunpennulleen. Minullehan se sopii. MUISKIS!
maanantai 31. elokuuta 2020
maanantai 8. kesäkuuta 2020
HUI HAI HAUKI, KIRJASTO ON TAAS AUKI
![]() |
Minä ja uudet kirjat |
Toinen toisiamme kaivaten, me asiakkaita ja asiakkaat meitä, avasimme kirjaston ovet. Palautuksia on tullut valtavasti, sillä kirjasto oli pitkään kiinni. Monet ovat kertoneet lukeneensa kirjat moneen kertaan ja ovat innolla tulleet vaihtamaan ne uusin. Uutuuksia on tullut paljon, vaikka kirjasto on ollut kiinni. Nyt on mistä valita.
Nautitaan kesästä ja tavataan kirjastossa!
![]() |
Kuvakirjoja |
![]() |
Pelasta pörriäinen |
keskiviikko 19. helmikuuta 2020
TEE-SE-ITSE-MUSAA

Otin mukaan kirjan, Mitä on punk? sen on kirjoittanut Timo Kalevi Forss. En oikein tiennyt mitä punk tarkoittaa. Kirja on lasten tietokirja ja se kertoo, miltä punkkarin tukka näyttää ja miten he tykkäävät jorata. Voit tehdä kaikenlaista hauskaa, kunhan hylkäät turhat säännöt ja kainostelun. Saat riehua, hyppiä ja pomppia ja laulaa asioista, jotka harmittavat.
Lepoa ja pomppimista sinullekin!
Terveisin Pyörykkä
sunnuntai 12. tammikuuta 2020
Nuutinpäivä 13.1.
tiistai 17. joulukuuta 2019
Tule joulu kultainen
Aloin toivottamaan sinulle oikein mukavaa joulua. Minulla on joulun virittäytyminen meneillään. Odottelen koska joulutunnelma iskee pikkunalllen sydämeen. Radiossa laulettiin "sydämeeni joulun teen" ja siellä se pamppailee, sillä joulu on jo niin lähellä.
Oikein ihanaa joulua ja tulevaa vuotta 2020!

keskiviikko 20. marraskuuta 2019
LIISAN LIUKKAAT JA KAISAN KALJAMAT
Ulkona oli pimeää ja liukasta, vettä tihkutti. Ennen vanhaan sanottiin "Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat". Tätä se tarkoitti. Nyt heijastin heilumaan!
Tänään on LAPSEN OIKEUKSIEN PÄIVÄ, kaikilla lapsilla on oikeus olla oma itsensä, jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Meidän kirjasto viettää päivää sadun merkeissä, sillä suuri lapsiryhmä tulee kuuntelemaan satua Karhu ja Kettu matkalla pohjoiseen. Kirjassa on paljon talveen liittyviä harrastuksia, ainakin pilkkimistä ja jääkiekkoa. Lue sinäkin, kirjan on kirjoittanut Ulla Sainio.
Viikko on ollut kiireinen! Lastenkuvakirjahyllyt on vaihdettu uusiin. Tiedäthän, että kirjastossa on kaikella oma tarkka paikkansa. Laitan sinulle kuvan.
![]() |
![]() |
Kirjaston JOULUNAVAUS on lauantaina 30.11. klo 12 - 15. Meillä on mm. Jouluinen
nukketeatteri täynnä yllätyksiä. Einari-tonttu on paikalla tänäkin vuonna, hänen vakoilupisteensä on
kaikille avoinna. Joulumuori on Einarin mukana ja jakaa karkkia ja piparkakkuja. Kirjastossa voit myös käydä tekemässä omat joulukorttisi. Tervetuloa!
maanantai 7. lokakuuta 2019
Hei, hei heijastin heilumaan!

Markkinoista innostuneena lainasin Astrid Lindgrenin vanhan sadun Itaran isännän markkinamatka.
Lue sinäkin!
Olet varmasti huomannut, kuinka pimeys ihan syö valon (onpa hassusti sanottu). Muistathan pimeällä liikkuessasi laittaa heijastimia ja tarkistaa pyörän valot. Meidän eräällä kirjastotädillä oli lamppu mennyt rikki. Ei hätää, kekseliäästi hän laittoi pyörän koriin patterilla toimivat jouluvalot. Hassua mutta hauskaa!
Nautitaan syksystä!
tiistai 10. syyskuuta 2019
"Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun"
![]() |
Elsa ja Lauri riehuvat kirja menossa muovitukseen |
Samalla tässä kerron kuinka aineistot päätyvät asiakkaille lainattavaksi. Ensin tilataan ja kun toimitus tulee, kirjat ja muu aineisto (vaikkapa pelit, ääinikirjat ja elokuvat) laitetaan lainauskuntoon eli oman kirjaston tarrat ja muovitus. Sitten vain uutushyllyyn odottamaan vaikka sinua.
Valmista tuli!
Mukavaa syksyä!
![]() |
Tunteiden käsittelyä ja askartelua |
tiistai 13. elokuuta 2019
LITIMÄRKÄ LAUANTAI
UUPS, eihän nyt ole lauantai! Palasin lomalta, silloin ei tarvinnut välittää viikonpäivistä eikä kellonajoista. Yöuintia ja lätynpaistoa silloin, kun huvitti. Olipa lätyt kerrassaan hyviä mansikoitten kanssa. Keitin kellarin hyllyihin monta purkkia mansikkahilloa talven varalle ja sain paikalliselta mehiläishoitajalta tuoretta hunajaa. Nam ja maiskis!
Eilinen sadesää innosti minua tutustumaan sääkirjoihin. Löysin kirjaston hyllystä kirjan Mistä sade tulee? Kirjassa oli hauskoja luukkuja ja kiinnostavia kysymyksiä. Esimerkiksi miksi salama välähtää ja ukkonen jyrisee? JYRYN JYRYN! Sade ei haitannut ollenkaan, päivä oli erinomainen.
Koulut ja päiväkodit ovat alkaneet ja samalla syyskausi kirjastossa. LUKUKOIRAT alkavat vierailemaan 3.9. alkaen. Voit varata ajan kirjaston Varaamosta tai soittamalla meille. Nyt puen päälle sadetakin ja lähden ulos. Tule sinäkin!
Litsis lätsis terveisin PYÖRYKKÄ
Eilinen sadesää innosti minua tutustumaan sääkirjoihin. Löysin kirjaston hyllystä kirjan Mistä sade tulee? Kirjassa oli hauskoja luukkuja ja kiinnostavia kysymyksiä. Esimerkiksi miksi salama välähtää ja ukkonen jyrisee? JYRYN JYRYN! Sade ei haitannut ollenkaan, päivä oli erinomainen.
Koulut ja päiväkodit ovat alkaneet ja samalla syyskausi kirjastossa. LUKUKOIRAT alkavat vierailemaan 3.9. alkaen. Voit varata ajan kirjaston Varaamosta tai soittamalla meille. Nyt puen päälle sadetakin ja lähden ulos. Tule sinäkin!
Litsis lätsis terveisin PYÖRYKKÄ
tiistai 11. kesäkuuta 2019
"Heilu, keinuni korkealle, nythän on juhannusilta"

Lukukoirat ovat lomalla mutta voit lainata lukulemmikin kirjastosta, jolle voit lukea ääneen.
Kesällä tarkenee lukea ulkonakin, vaikka riippukeinussa. Me täällä kirjastossa alamme pian kesälomalle, vuorotellen tietenkin. Kesäaukioloajat näät kirjaston sivulta.
Oikein lämmintä ja aurinkoista kesää kaikille. Nähdään kesätapahtumissa!
torstai 16. toukokuuta 2019
"Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu"
Löysin ihanan kevät laulun "Anttilan keväthuumaus" musiikkiosaston hyllyn kätköistä. Sen on säveltänyt Evert Taube ja suomentanut Palle.
Sitä olen aamun rallatellut haravoidessani ja miettinyt, mitä viljelyksiä laittaisin tänä vuonna kasvamaan.
Onneksi puutarhakirjoja oli vielä paikkalla, sain minäkin lainattua.
Ajatella, että joutsenet osaavat tulla keväällä aina samalle paikalle pesimään Tornion Kaupunginlahdelle. Miten ne voivat muistaa? Tiedätkö sinä?
Kevät on puuhakasta aikaa. Ikkunat on pestävä, verhot vaihtuvat kesäisiksi ja pihakalusteet on maalattava talven jäljiltä. Minulla on tosi paljon tekemistä.
Iloista kevättä!
Sitä olen aamun rallatellut haravoidessani ja miettinyt, mitä viljelyksiä laittaisin tänä vuonna kasvamaan.
Onneksi puutarhakirjoja oli vielä paikkalla, sain minäkin lainattua.
Ajatella, että joutsenet osaavat tulla keväällä aina samalle paikalle pesimään Tornion Kaupunginlahdelle. Miten ne voivat muistaa? Tiedätkö sinä?
Kevät on puuhakasta aikaa. Ikkunat on pestävä, verhot vaihtuvat kesäisiksi ja pihakalusteet on maalattava talven jäljiltä. Minulla on tosi paljon tekemistä.
Iloista kevättä!
tiistai 5. maaliskuuta 2019
Liukasta laskiaista
"Istuu kelkkaan pikkuinen, käsissä vantut villaiset. Lähtee vauhtiin vinhaiseen, mäenlaskuun iloiseen" (Annu Valo). Laskiainen on juuri nyt, tänään. Laskiaispullat ja lämmin kaakao masussa lähden pyllymäkeen. Tule sinäkin!
Aiheesen sopiva näyttely löytyi ihan naapurista, Tornionlaakson maakuntamuseosta. Siellä on näyttely nimeltään Jaksaa! Jaksaa! Kämpä! Kämpä! 6.2. - 21.4.2019. Käy tutustumassa, minäkin kävin. Laitan sinulle kuvia.





keskiviikko 13. helmikuuta 2019
"Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää"


Tilaa:
Blogitekstit (Atom)