Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 26. maaliskuuta 2013

PÄÄSIÄISEN AIKAAN

Kevät on ihanaa aikaa ja nyt lähestymme pääsiäistä.
Viime sunnuntai oli Palmusunnuntai, pääsiäisämmät kiersivät
ovelta ovelle virpomassa, tuoreeks terveeks ja palkka heille.
Meillä päin ämmät  kiertävät myös lankalauantaina.
Hauskan näköisiä ämmiä, noitia ja trulleja oli paljon liikkeellä.

Yhden pääsiäiskirjan olen lukenut: Tohelon ja Torvelon pääsiäinen
sen ovat tehneet Maija Baric ja Matti Westerlund.
Mimosan syntymäyö kirjan varasin, sillä se oli tällä  hetkellä lainassa.
Sen on kirjoittanut Camilla Mickwitz, toivottavasti ehdin saada kirjan
pääsiäiseksi.

Muistathan, että  viikonloppuna kelloa siirretään tunnilla eteenpäin, kohti kesää.

Oikein mukavaa pääsiäistä kaikille!